Hintaoppaan vinkit tehokkaaseen etätyöskentelyyn
Vinkkiemme avulla pääset etätöiden alkuun. Oikeat tiedot, laitteet ja ripaus kärsivällisyyttä auttavat vapauttamaan luovuuden.
Nyt sekä työt että opiskelut tehdään etätöinä koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Tekniikan kehityksen ansiosta niin erilaisten tiedostojen laatiminen ja muokkaaminen kuin videopalavereihin osallistuminenkin on mahdollista mistä päin maailmaa tahansa. Kannettavan avaaminen työpäivän alussa on helppoa, mutta asioiden aikaansaaminen voi osoittautua haasteellisemmaksi. Siihen vaaditaan valmisteluja, määrätietoisuutta ja ehkä hieman teknistä apuakin.
Lue alta Hintaoppaan vinkit kotona työskentelyyn.
Näin teet etätöitä tehokkaasti
Ota käyttöön selkeät rutiinit
Rutiinit helpottavat asioiden aikaansaamista. Kun laadit selkeät rutiinit sekä töille että kodin askareille, ajatukset pysyvät helpommin oikeilla raiteilla. Siivousrutiinien ollessa kunnossa et mieti imurointia, pyykinpesua, tiskausta tai muita hoidettavia kotiaskareita kesken työpäivän.
Pidä riittävästi taukoja
Älä unohda taukoja. Aika saattaa kulua lähes huomaamatta, ja helposti käy niin, että unohdat syödä lounasta ja oikoa jalkojasi. Muista jaloitella 20 minuutin välein tai ainakin siirtää katseesi hetkeksi näytöltä jonnekin työpöydän taakse, jotta silmäsi saavat levätä. Voit vaikkapa lukea pari lukua hyvää kirjaa.
Järjestä kotiin työtila
Jos mahdollista, järjestä kotiin erillinen työtila, jossa voit työskennellä rauhassa. Vältä keittiötä, olohuonetta ja muita paikkoja, joissa muut perheenjäsenet liikuskelevat. Pyri välttämään myös siivouksen tarpeessa olevia tiloja. On tärkeää löytää paikka, jossa voit työskennellä ilman häiriöitä. Jos sinulla on säädettävä työpöytä, vaihtele asentoa ja työskentele välillä seisaaltasi.
Pidä tehtävät selkeinä
Tiedätkö, mitä sinun tulee tehdä etätöissä? Jos et, ota selvää, mitä sinulta tarkalleen odotetaan ja mihin mennessä. Priorisoi työtehtävät, tauot ja muut päivän aikana suoritettavat askareet.
Suunnittele seuraava päivä ja jäsennä työnteko
Suunnittele seuraavan päivän tehtävät ennen kuin vaihdat vapaalle. Silloin sinun on helpompi unohtaa työt, kun sammutat tietokoneen. Kun päivä on jäsennelty, saat tehokkaammin kiinni töistä ja olet luovempi. Laadi selkeä suunnitelma joko yhdeksi tai useammaksi päiväksi.
Pyydä, ettei sinua häiritä
Tämä neuvo tuntuu ehkä itsestään selvältä, mutta joskus työrauhan saaminen on odotettua vaikeampaa. Muistuta, ettei sinua saa häiritä, ellei se ole aivan välttämätöntä. Painota toivettasi mahdollisuuksien mukaan sulkemalla ovi. Kun sinua häiritään, voi joka kerta kestää jopa 25 minuuttia, ennen kuin pääset samaan vauhtiin kuin ennen keskeytystä.
Käytä vastamelukuulokkeita
Joskus ympäristön äänien sulkeminen pois voi olla mahdotonta – ehkä et vain pysty sulkeutumaan omaan tilaan tehdessäsi töitä kotona. Vaikka vastamelukuulokkeetkaan eivät välttämättä vaimenna kaikkia ääniä täysin, ne helpottavat ympäristöstä eristäytymistä. Muista ladata kuulokkeet säännöllisesti!
Varmista, että sinulla on kaikki tarvitsemasi
On tärkeää, että kaikki työpäivän aikana tarvittavat välineet ovat käyttövalmiina. Kannettavan akun on hyvä olla täynnä ja työpisteen siisti, ja tietysti sinulla täytyy olla kaikki ohjelmat, joita tarvitset etätöihin. Ennen kuin sammutat tietokoneen työpäivän päätteeksi, varmista, että pääset seuraavana päivänä aloittamaan siitä, mihin jäit.
Älylaitteita etätyöläisille
1. Kahvinkeitin
Kahvinjuojat tietävät kyllä, miten arvokas hyvä kahvinkeitin on niin kotona kuin toimistollakin. Kunnon kahvinkeitin on nopea ja lämpenee oikeaan lämpötilaan. Keittimen kaveriksi voi hankkia kahvimyllyn, jolla saa maukasta vastajauhettua kahvia. Jos hankit älykahvinkeittimen, voit ohjata sitä kätevästi kännykällä.
2. Vastamelukuulokkeet
Joskus perheenjäsenten puuhat saattavat häiritä sinua kesken päivän luovimman hetken. Vastamelukuulokkeet vaimentavat ääniä, jotka saattavat häiritä töihin keskittymistä ja niitä on saatavana sekä Android- että iOS-laitteille. Kun laitat kuulokkeet korville ja otat melunvaimennuksen käyttöön, voit unohtaa ulkomaailman ja rauhoittua hetkeksi – vaikkapa musiikkia kuunnellen.
3. Hiljainen pölynimuri
Hiljainen pölynimuri ei ehkä ole etätöissä se tärkein laite, mutta jos sinulla on lapsia tai lemmikkejä tai haluat vain työskennellä rauhassa, se on kullanarvoinen. Kun melutaso on alle 60 dB, pystyt keskittymään oleelliseen, vaikka joku muu siivoaisi samalla. HEPA-suodattimellinen malli puhdistaa imurin läpi kulkevan ilman ja edistää koko perheen hyvinvointia.
4. Jumppapallo
Istutko etätöitä tehdessäsi tuntikausia vanhalla toimisto- tai keittiötuolilla? Tee itsellesi palvelus ja hanki tilalle ilmalla täytettävä jumppapallo. Se aktivoi monia eri lihaksia ja auttaa ylläpitämään ryhtiä. Jos teet päivän mittaan lisäksi jumppaliikkeitä, istuminen työpäivän ajan on helpompaa. Ainakin fyysisesti.
5. Tabletti ja stylus-kynä
Tabletti ja stylus-kynä edistävät luovuutta muuallakin kuin toimistolla. Voit piirtää, luonnostella ja hahmotella sydämesi kyllyydestä joko sohvalla tai työpöydän ääressä. Stylus-kynällä laitat ajatuksesi kätevästi muistiin. Luonnostelun ohella opit myös visuaalista ajattelua. Lisäksi tabletti hauskoine piirustussovelluksineen on menestys lasten keskuudessa (muista myös näytönsuojus ja suojakuori).
Täältä näet Hintaoppaan tabletit, jotka toimivat stylus-kynän kanssa.
6. LED-älyvalaisimet
Mikset hankkisi kotiin LED-älyvalaisimia? Niiden virrankulutus on pieni, niitä voidaan ohjata kännykällä, ja sopivalla lampulla varustettuna ne jopa vaihtavat väriä. Google Assistant ja Apple Siri mahdollistavat myös lamppujen ääniohjauksen. Valkoinen valo on hyvä työntekoon, kun taas lämpimämmät sävyt helpottavat rentoutumista ja silmien lepuuttamista. Esimerkiksi Philips Hue- ja Lifx-mallistojen älyvalaisimet ovat suosittuja.