Hintaopas

Kuinka monta kaiutinta riittää? Lue vinkit kotiteatterin valintaan

Laadukkaan kotiteatterin voi toteuttaa jo kahdella kaiuttimella. Johtosekamelskaa voi vähentää langattomilla takakaiuttimilla.

Vaikka televisiotekniikka on kehittynyt vauhdilla, laitteiden äänentoisto on usein varsin vaatimaton. Siksi moni haluaa ryydittää elokuvien katselukokemusta paremmilla kaiuttimilla.

– Noin 90 prosenttia asiakkaistamme kysyy parempaa ääntä televisioon, Turun HifiStudion kauppias Lauri Eskola vahvistaa.

Useimmille kotikäyttäjille riittää jo kaksi kaiutinta. Eskolan mukaan oleellisessa roolissa kotiteatterin kokoamisessa on hyvin soiva kaiutin, aivan kuten musiikin kuuntelussa.

– Mitä isompi kaiutin, sitä vaivattomammin se yleensä soi. Osa valmistajista, kuten Genelec, on onnistunut saamaan hyvän äänenlaadun suhteellisen pieneen kokoon. 

Hyvän äänenlaadun tunnistaa luonnollisen kuuloisesta sointibalanssista ja riittävän tarkasta stereokuvasta. Parhaassa tapauksessa mikään osa-alue, kuten basso tai diskantti, ei dominoi ääntä liikaa. Mitä tarkempi stereokuva, sitä paremmin käyttäjä tunnistaa, että puheääni tai laulu tulee keskikaiuttimesta.

– Jos kaiuttimien keskialuetoisto on värittynyt, muutkaan osa-alueet eivät yleensä toimi, Eskola kertoo.

Saako kotiteatterin langattomana?

Langattomuudesta on puhuttu useita vuosia, mutta edelleenkään täysin langatonta järjestelmää ei ole olemassa.

– Langattomuus on asia, jota kaikki haluavat, mutta sen toteutusmahdollisuudet ovat haastavia. Täysin langattomia kaiuttimia ei ole juurikaan tarjolla, Lauri Eskola sanoo.

HifiStudion tuotemerkeistä ainoastaan Bang&Olufsenin mallistossa on langattomat kotiteatterikaiuttimet. Järjestelmä on toteutettu siten, että televisiosta on langaton signaali kaiuttimiin. Television hinta tosin nousee monen peruskuluttajan ulottumattomiin, noin 11 000 euroon.

– Lähes kaikilla muilla merkeillä takakaiuttimet tai subwoofer on mahdollista tehdä langattomiksi, mutta muuten langattomuus on vielä lapsenkengissä.

Teknologia on kuitenkin kehittymässä lupaavasti. Muun muassa tanskalainen Dali on äskettäin lanseerannut langattoman kotiteatterin. Useimmissa tapauksissa langaton tekniikka kuitenkin verottaa äänenlaatua.

– Kaapeli on edelleen varmin ratkaisu, jos haluaa hyvää ääntä, Eskola sanoo.

Kolme tällä hetkellä suosituinta kaiutin-kotiteatterijärjestelmää Hintaoppaassa

Saako soundbarilla hyvää ääntä?

Jos olohuoneeseen ei haluta useita kaiuttimia, kotiteatterin voi rakentaa niin sanotut soundbarin varaan. Kyseessä on kompaktin kokoinen, suorakulmion muotoinen kaiutin, joka sijoitetaan tavallisesti television alapuolelle. Soundbariin voi liittää langattomat takakaiuttimet ja langattoman subwooferin. Äänenlaadultaan hyvän soundbarin saa hieman alle 1000 eurolla. Esimerkiksi Sonoksen valikoimissa on noin 900 euron hintainen soundbar, 400 euron takakaiuttimet ja noin 800 euron subwoofer.

Kolme parhaan arvion saanutta soundbar-järjestelmää

Millaiseen tilaan videotykki sopii?

Jos haluat panostaa kuvanlaatuun ja kuvan kokoon, videotykki on paras valinta. Tykki vaatii kuitenkin useimmiten oman kotiteatterihuoneen, koska sen asentaminen ei välttämättä ole järkevää olohuoneeseen. Tila on myös saatava pimennettyä.

Videotykin etuna on ennen kaikkea se, että sen avulla saa ison, jopa 136-tuumaisen kuvan verrattain edullisesti. Tällaiseen kokoon yltävä, 4K-kuvaa toistava videotykki maksaa noin 3000 euroa.

Hintaoppaan sivuilla on mahdollista vertailla on yli 900 erilaista videotykkiä.

Millainen kotiteatteri sopii parhaiten elokuvien katseluun?

Jos kotiteatteria käytetään ennen kaikkea elokuvien katseluun, etukaiuttimilla on keskeinen merkitys. Erityisen tärkeässä roolissa on keskikaiutin.

– Keskikaiutin toistaa elokuvien puheosuudet, joten sen kautta tulee paljon oleellisen tärkeää informaatiota. Muilla kaiuttimilla luodaan tilan tuntu.

Ideaalitapauksessa videotykin heijastaman kuvan tai television edessä on kolme samanlaista kaiutinta, jolloin äänestä saadaan mahdollisimman saumaton.

Subwoofer (eli tuttavallisemmin subbari) on oleellisessa roolissa etenkin toimintaelokuvissa. Subwooferia ei voi korvata tavallisilla kaiuttimilla, koska ne eivät toista riittävästi bassoääniä.

Jos budjetti on tiukka, Eskola neuvoo panostamaan ensin pääkaiuttimiin. Kotiteatteria voi myöhemmin täydentää takakaiuttimilla.

Kotiteatterien kaiutinjärjestelmiä kannattaa vertailla

Voiko kotiteatterin toteuttaa kahdella pääkaiuttimella?

Kahdella laadukkaalla pääkaiuttimella pärjää mainiosti. Etuna on tällöin se, ettei johtoja kerry kovin paljon tv-tason taakse ja asennus on vaivattomampaa.

– Kahdellakin kaiuttimella voidaan saada tilaäänen tuntua, kunhan ne on sijoitettu oikein. Akustiikan on oltava kunnossa, ettei huoneessa ole liikaa kaikua. Akustiikkaa voi parantaa esimerkiksi paksulla matolla ja verhoilla, Eskola sanoo.

Tarvitaanko vahvistin?

Vahvistinta ei välttämättä tarvita, jos television seuraksi hankitaan aktiivikaiuttimet. Tällöin vahvistin on kaiuttimissa sisäänrakennettuna. Joissakin tapauksissa aktiivikaiuttimet vaativat pienen esivahvistimen, johon televisio liitetään. Perinteinen kotiteatterivahvistin kannattaa hankkia, jos järjestelmään aiotaan tulevaisuudessa liittää lisää kaiuttimia.

Hintaoppaan listalla on yli 300 kotiteatterijärjestelmää, joiden hakua voi rajata yli 30 teknisen suodattimen avulla. Vertaile kotiteatterijärjestelmiä täällä.